Sävelmietteitä

Yritin kirjoittaa ihan omia lauluja teksteineen kaikkineen. Mieleeni alkoi tulla lyhyitä katkelmia tekstin, sävelen ja soinnutuksen muodossa. Ajattelin ensin, että katkelmia voisi myöhemmin yhdistellä tai pidentää kokonaisiksi lauluiksi. Jotkut katkelmat sopivatkin yhteen, ja joskus keksin katkelmalle jatkoa. Toisaalta minusta tuntui, että monet lyhyet katkelmat toimivat sellaisenaankin. Kirjallisuuden parissa tunnetaan tekstilaji aforistiikka. Ainakin osaa katkelmistani voisi ajatella sävelaforismeina tai suomalaisemmin sävelmietteinä.

Olen kerännyt tälle sivulle muutamia sävelmietteitäni nuotteina ja tekstinä. Olen myös julkaissut mietteistäni Soundcloudissa puolituntisen albumin Tahtoisin kirjoittaa lauluja.

Miten outo saa olla?

Miten outo saa olla
ja miten tavallinen,
ja kuinka oma itsensä osaisi olla?

Älä etsi itseäsi

Älä etsi itseäsi,
etsi Jumalaa.
Kyllä sinua Jumala etsii.

En ole lehmipoika

En ole lehmipoika, en gangsteri,
olen perheen isä ja musiikin maisteri.
Minullakin on elämänhistoria ja nykyisyys
joista ammentaa.

Setävajaus

Minä keksin setämäisen, opettavaisen laulunkatkelman,
jolle tilaus on sillä, jolla on setävajaus.
Ajattelin, että tällainen itseironinen biisinalku hyvittää sen,
etten pysty parempaan.

Elämä ei ole helppoa.
Kun tämän ymmärtää,
siitä tulee vähän mahdollisempaa,
vaikka edelleenkin vaikeaa.

Mitä jos?

Mitä, jos tahtoo laulaa, muttei tahdo sanoa mitään,
ja laulut aina tuppaa sanomaan jotakin?
Mitä, jos tahtoo soittaa, muttei tahdo ilmaista mitään,
ja kaikki soitto aina ilmaisee jotakin?
Mitä, jos tarve tai halu soittaa ja laulaa
on suurempi kuin tarve tai halu ilmaista mitään?
Pitääkö etsiä vähäilmaisullista musaa vai
jotain ihan muuta kuin musaa,
että olisi jotain ilmaistavaa?

Riittävä kurjuus

En tahdo olla taiteilija
joka maksimoi kurjuuttansa
voidaksensa sen taitavasti kuvata.
Minulle riittää se määrä kurjuutta,
joka aina jäljelle jää
vaikka sen koettaa minimoida.

Agnostismista

Entä, jos ei pidäkään paikkaansa se väite,
ettei Jumalasta voi mitään tietää?
Entä, jos agnostismin perusta horjuu?

Maailmankatsomusten markkinoilla

Maailmankatsomusten markkinoilla helposti unohdan,
että relativismikin on vain yksi vaihtoehto.

Hyvää elämää

Koeta elää hyvää elämää
ja tehdä asioita, jotka siihen kuuluu.

Elä niin, ettei harmita olla elossa tänään.
Elä niin, että tahdot elää huomennakin.

Aina, kun teen jotain

Aina, kun teen jotain, siitä on myös haittaa.
Silti Isä taivaan toivoo, että teen asioita.